Bingo

Bingo

Vanha tuttu Bingomme on maailmanlaajuiseksi levinnyt Italiassa 1500-luvulla kehittynyt onnenpeli, joten italialaiset ovat nauttineet bingon ihanista numerosarjoista jo iät ja ajat. Ranskaan bingo ajautui 1700-luvun lopulla. Saksan ja Ranskan kautta peli alkoi rantautua Yhdysvaltoihin, mutta silloin bingoon oli vuosien kuluessa ujutettu mukaan paljon muutoksia. 1900-luvulla peli tunnettiin hyvinkin yleisesti Yhdysvalloissa. Bingo saapui tänne Suomen perukoille Ruotsin kautta 60-luvun lopulla ja nousi yhdeksi suosituimmista rahapeleistä.

Bingossa arvotaan yksinkertaisesti numerosarjoja 1–75 väliltä. Vaihtoehtoinen sarja sijoittuu 1–90 välille, jos käytetään Housie-bingoversioa. Bingopelissä pelaaja käyttää pelikorttia (taulu, arkki) tai useita pelikortteja, joihin on merkitty tietty määrä ruudukkoja. Arpoja huutaa numerot yksitellen ja pelaajat etsivät pelikortista vastaavan numeron, jonka he merkkaavat kynällä. Bingossa ideana on saada ruudukkoon etukäteen määrätty kuvio oikein arvotuista numeroista. Tavallisesti voittokuvioinniksi valitaan pysty-, vaaka- ja diagonaalisia viiden numeron suoria. Toki toisenlaisiakin kuvioita käytetään. Mikäli pelaaja onnistuu saamaan voittokuvion pelihallissa, niin hän huutaa ”Bingo”. Tämä aiheuttaa päiden kääntymistä huutajaan päin ja peli loppuu heti siihen. Suomessa bingovoitot annetaan tavaroina, sillä lainsäädäntö estää rahavoittojen jakamisen. Tavallisimmin palkintoina käytetään lahjakortteja. Muita voittoja ovat ruoka, muut elintarvikkeet, lahjakortit tai kodinelektroniikka.

Suositeltu bingohuone:

Maria Bingo

– Talletusbonus, pelaa €25 ja saa €50! pelirahaa.
– Nopea ja ystävällinen asiakaspalvelu 24/7.
– Kokeile suosittuja chat-pelejämme, jotka ovat hauska tapa osallistua chattiin ja joissa voit voittaa hienoja palkintoja!
Vieraile sivustolla ja lunasta €50 bonus!

Bingohallien määrä vähenee nyt 2000- luvulla, mutta edelleenkin bingoa pelataan lähes jokaisella suuremmalla paikkakunnalla. Bingoemännät ovat digitalisoitunet viimeaikoina yhä kiihtyvään tahtiin ts. vaihtuneet koneisiin. Arvonta ja numeroiden kuulutus tehdään yhä useammin tietokoneella ja pelaaminen sujuu automaattitauluja seuraten. Ne ilmoittavat pelaajien saamat bingot bingoemäntien sijasta. Pelaajakunta on kutakuinkin iäkästä, mutta nettibingot ovat houkutelleet puoleensa uuden asiakaskunnan. Nettibingomaailmassa käyttäjien keski-ikä on nuorehko.

Nettibingot levittäytyvät hyvää vauhtia Suomeen. Useimmilta nettipelisivustoilta löytyy omat bingoversiot ja niillä vieraillaan ahkerasti. Näiden verkkobingojen avulla aukeaa pelimahdollisuus myös niille, jotka eivät muuten matkustaisi pelailemaan esimerkiksi pitkien välimatkojen vuoksi. Bingoa pystyy pelaamaan joko ilmaiseksi tai rahalla. Moni nettikasino tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden ilmaisbingoon. Verkkobingon lisäksi bingopaikat tarjoavat yleensä myös muita pelejä. Asiakkaat saavat nauttia esimerkiksi hedelmäpeleistä ja muita peliautomaateista.

Internetissä voit pelata bingoa joko yksin tai yhdessä muiden pelaajien kanssa. Yhteisöbingojen kautta tutustuneet henkilöt luovat omia bingopiirejä (communitys) järjestäen muun muassa yhteisiä nettibingoiltamia. Monipelibingo on sosiaalinen peli ja ihmiset voivat keskustella netissä muustakin kuin peliasioista. Moni löytää yllättäen uusia tuttavuuksia. Nettibingo on tälläkin alueella onnistunut luomaan perinteisen bingon perusajatuksen. Ota osaa netin hauskimpaan peliin! Voit pelata bingoa netissä vuorokauden ympäri koska tahansa. Voit kokeilla onneasi joko yksinään pelattavan tai usean pelaajan bingon avulla. Pelaa perinteistä bingoa nuorekkaassa ja vetävässä ympäristössä!